Raittiisti risoen

Päivä 29: Winds of change

2010-09-21T11:27:00.000-07:00

Viikonlopun jäljiltä on tankki tyhjä. Hetkellinen etappi raittiuden tiellä on tarkoituksellisesti katkaistu. Torstain ekstempore seikkailu Helsingin yössä ja viikonlopun matka Itä-Suomen korpeen olivat perin viihdyttäviä. Hillittömiä humalatiloja ei koettu ja meininki oli muutenkin perin jees. Jopa suuria ilon hetkiä sai kokea - Olihan kyseinen tapahtuma vuoden yksi odotetuimmista.

Nyt fiilis on taas vallan toisenlainen. Vitutus ja ahdistus vaivaa - Liekö kyseessä alkoholihuuruisen viikonlopun jälkimainingit vai arkeen paluun kakkamaisuus. Ehkä kumpaakin. Voi taas jättää kännäämisen määrittelemättömäksi ajaksi. Lisäksi onnistuin sairastumaan viikonlopun jäljiltä.

Hetkittäin tulee mieleeni tarve täydellisestä elämänmuutoksesta. Tähän onneksi tulee yksi askel, kun jättäydyn pois vuoden vaihteessa kaikista luottamustoimista, mitä vuosien varrella on käsiini kertynyt. Enää ei vain huvita puuhastella kokouksissa. Ne hommat on nähty. Teen tilaa uusille ja innokkaille toimijoille.

Ihmisellä on luontainen pyrkimys turvalliseen ja stabiiliin elämäntilanteeseen. Selviytymisvaisto. Ilmeisesti oma alitajuntani on todennut, että vallitsevasta elämäntilanteesta kuuluu siirtyä pois nopeasti yleisen hyvinvoinnin nimissä. Ehkä näin. Misantropia kalvaa jälleen ajoittain. Tekisi mieli suorittaa suuri resetti, missä joutava paska nollattaisiin. Muuttaisi vaikka maisemaa täysin sattumanvaraisesti. Mitäpä täälläkään pyörimään ja vittuilemaan ihmisille. Kunhan valmistuisi ensin. Kehnointa on, ettei muistoja saada resettiin mukaan.

Äsh. Ehkä huominen illanvietto tovereiden kera avustaa jälleen.

Päivän musiikkivalinta: Meshuggah – Combustion

Päivä 22: Quo vadis?

2010-09-13T10:28:00.001-07:00

Kolme viikkoa alkoholittomuuden kiehtovaa maailmaa takana. Fiilis on mitä mainioin, kiitos onnistuneen viikonlopun. Lauantaina vietin ystäväni luona tyhjän nauramisen riemujuhlaa. Blatanttia järjettömyyttä, hölmöilyä ja uskomatonta huumoria. Olen mm. iloinen siitä, että ihmisellä on kintut, joilla voi kauhoa mänemään. Tätä innovaatiota esitellessäni ystäväni kysyi "minne menet?".

"Quo vadis?". Alan hahmottamaan minne olen menossa kinttujeni kera. Ahdistus on poissa. Taikaa. Hommat ovat alkaneet rullaamaan ja syksy on ollut täynnä pelkkää onnistumista. Kalenteri on jälleen kerran täynnä, jolloin joutavaan märehtimiseen ei muutenkaan liikene aikaa. Hommat haltuun ja huumoria peliin.

Eilen kouluhommien jälkeen päädyin jälleen karaokeen raitistelemaan. Uskomaton show. Hupia oli riittämiin ja ystävän piristäminen toi lisää hyvää fiilistä. Legenda siitä, että karaokessa pitäisi olla ihan totaalisen seis, on humpuukia. Mukavampi röytää selvempänä. Ehkä seuraavan kerran nautin yhden tai kaksi olutta, mutta ei enempää.

Ilokseni ja kauhukseni olen havainnut, että on enää muutama päivä vuoden mainioimpaan viikonloppuun. Monta toveria tulee tavattua kuukausien tauon jälkeen! Legendaarisuutta luvassa. Tapahtumassa esitettävät biisit alkaa olemaan hallussa. Vielä pitäisi käsikirjoitus vääntää teatterispektaakkelia varten. Olen päättänyt riipaista viikonloppuna kevyet tumut ihan vain saavuttaakseni boogien.

Jännityksellä jäämme odottamaan tulevaa seikkailua. Mitä taas ihmiselämän vastoinkäymisiin ja ihmissuhdekuraan tulee, niin "Nothing lasts, but nothing is lost. Everything is changing into something else".

Päivän musiikkivalinta: Shpongle – ...But Nothing Is Lost

Päivä 15: Luottamuspulaa

2010-09-07T10:41:00.000-07:00

Viikonloppuna oli vaikeuksia saada aikaiseksi yhtään mitään. Niinpä viikon vallinnut rento fiilis kaikkosi ja vitutus teki paluun kera ahdistuksen, vihan ja rauhattomuuden. Toimettomuus on pahaa myrkkyä. Viikonloppu oli lähes rektumista. Sentään lauantaina sain tuotettua ensimmäisen kitarointikappaleeni. Taimini on köyhä, koska sähkökitaran parissa viettämäni aika voidaan mitata muutamissa tunneissa. Musiikki on kirjoittamisen ja puhumisen lisäksi hyvä tapa purkaa patoutumia.

Maanantain saapuessa aamu toi mukanaan pään tukkoisuuden. Flunssa teki lie tuloaan. Ahkeralla lääkinnällä se kuitenkin meni perin nopeaan ohi. Mitä lie hämäystä. Uskaltauduin illemmalla kaupungille ystäväni kanssa hankkimaan tarvikkeita järjettömään askarteluprojektiin. Debiiliyden voima on uskomaton. Ilta meni tyhjän nauramisen kourissa. Illemmalla käväisimme tarkastelemassa toisen ystäväni keikkaa, mistä siirryimme karaoken kiehtovaan maailmaan. Ensimmäisen kerran eläessäni lauloin selväpäisenä karaokea ja se oli helkkarin hauskaa. Ilta oli onnistunut. Flunssasta ei ole tietoakaan.

Tänään tiistaina hoidin päivän yhdistyshommia ja loppupäivän vietin ystäväni seurassa askarteluprojektin parissa. Produktiivinen päivä kulminoitui vaatetushankkeen riemuvoittoon. Tyhjän nauraminen oli jälleen vahvasti läsnä ja fiilis oli mitä mainioin! Tuskin maltan odottaa lauantain progressiivista saunailtaa ja sen mukanaan tuomaa hegemoniaa, sielunravintoa ja synteesejä.

Vallitsevassa henkisessä tilassani ystävät ovat nousseet arvoon korvaamattomaan. Heidän avullaan omat synkeät ajatukseni väistyvät. Taas esiin nousee kysymys, että onko se vain keino peittää kyteviä käsittelemättömiä ongelmia? Asioiden analyyttinen pohdinta viittaa siihen, että asia todennäköisesti on näin. En anna sen häiritä.

Kotimatkallani pohdin jälleen oman tilani kehittymistä. Vitutuksen aiheeksi kulminoitui tajuaminen omasta henkilökohtaisesta luottamuspulasta muihin ihmisiin. Tällä hetkellä luotan vain ystäviini. He mahtuvat yhden käden sormiin. Muihin en osaa enää suhtautua kuten ennen, mikä on jollain tavalla hölmöä. Pyrin välttämään "turhia" sosiaalisia kontakteja. Ajatus ihmisten arvottomuudesta pilkistää jälleen. Jos en voi luottaa ihmiseen, mikä tällöin on tämän ihmisen arvo? Se on riskisijoitus. Tällä hetkellä en jaksa riskisijoitella. Se on liian raskasta. Odottelen, että riskisijoituksista tulee riskittömämpiä.

Joidenkin ihmisten välinpitämättömyys ottaa päähän. "Asioita tulee ja asioita menee. Se mikä on mennyttä, on mennyttä. Vain historia on tärkeää", on yksi synteesini. Käsitys siitä, mitkä asiat tulee sivuuttaa joutavina ja mitkä asiat ovat tärkeydessään henkilökohtaisella tasolla historiallisia. Vitutusta generoi se, että omalla kohdallani historialokero on saanut täytettä. Muilta se on tuntunut pudonneen menneiden pinoon - tai sitten historialokeron pohjalle kummittelemaan; sekin on mahdollista. Jälkiviisasteluajatukset ahdistaa. Kuten maailmankin historiassa, myös omassa henkilökohtaisessa historiassa on niin negatiivisia kuin positiivisiakin tapahtumia. Näiden avulla muotoutuu käsitys nykyisyydestä; tässä tapauksessa minuus. Se elää alati.

Nyt tarvitaan historialokeroon jotain muuta kuin paskaa. Akkoja sinne ei vähään aikaan mene. Keskityn vihaamaan akkoja. Tänään ilahdutti suuresti keskustelupalstalla esitetty teesi "Itsehän kosken naisia vain lyömistarkoituksessa!". Akkavihahuumori on parasta. Hymyillen tsupautan tumman holittoman oluen.

Päivän musiikkivalinta: Cheap Trick – Mighty Wings

Päivä 13: Viikko meni

2010-09-04T04:00:00.000-07:00

Edellisestä päivityksestä on jo tovi aikaa. Kiitos koulu- ja yhdistyskiireiden ei ole jäänyt aikaa juurikaan muun miettimiseen. Olen ehkä osittain onnistuneesti hukuttanut vitutustani yhdistystoimintaan. Ei välttämättä maailman fiksuinta, mutta ainakin vitutuksesta olen osittain päässyt eroon. Itse asiassa viikolla on ollut välillä jopa perin mainio fiilis. Pitkästä aikaa koulunkäynti on mielekästä. Enää reilu vuosi...

Eilen olin ottamassa vastaan uusia opiskelijoita rastikierroksen muodossa. Aluksi oli perin hupaisaa, mutta kylmä sää ja näppien välitön jäätyminen latistivat tunnelmaa. Jatkobileissä möykkä oli niin julmaa, että ilman tulppia oli paikassa tuskallista pyöriä. Pinnan alla kuohahteli halu bilettää, mutta fiilis latistui perin. Äsh. No, tulipahan kuitenkin koettua. Illan aikana tuli mieleeni, että nämä ovat juuri sellaiset bileet, mitä ei ole suunniteltu selväpäisille. Koko ilta meni haahuiluksi.

Viikonloppuna piti olla kosolti ohjelmaa. Valitettavasti kaikki ohjelma peruuntui ikävästi. Kirottua. Illalla olisi toverin syntymäpäiväbileet, joissa ehkä käyn pyörähtämässä. Tällä hetkellä taas vituttaa. Heti kun viikon kiireet lakkasivat ja tuli joutoaikaa käsiin, iski svidudus ja ahdistus. Pitäisi yrittää keksiä jotain älykästä tekemistä, ettei mene murheiluksi koko viikonloppu.

Päivän musiikkivalinta: Bloodbath – Mass Strangulation

Päivä 8: Hämmentävää hyväntuulisuutta

2010-08-30T12:19:00.000-07:00

Merkillistä. Koko päivä on ollut perin normaali. Koulupäivän jälkeen pyörin toimistolla tovin ja ei pänninyt hetkeäkään. Toimistolta päästyäni ennätin vielä katsomaan ystäväni musiikkiesitystä helsinkiläiseen ravintolaan. Merkitään lokikirjaan ensimmäinen tasainen päivä. Perin ilahduttavaa! Ehkä terapeuttinen viikonloppu avustaa? Ken tietää. Tarkkaillaan kuohuuko pinnan alla. Nyt siirryn untenmaille!

Päivän musiikkivalinta: Type O Negative – September Sun

Päivä 7: Hädässä ystävä tunnetaan

2010-08-29T09:41:00.000-07:00

Unohdin Nikolai-olueni pakkaseen. Kirottua. Nyt ne ovat jäässä.

Eilen oli ilta uhkaavasti kääntymässä katastrofiksi, kunnes sain ystävältäni kutsun lähteä illanviettoon. Päivä oli pelastettu! Myöhemmin myös M sai kutsun samaiseen illanviettoon, mutta kieltäytyi hyvää hyvyyttään. Hänen läsnäolonsa ei ehkä olisi iltaa pilannut, mutta tunnelma olisi voinut olla toinen. Halusin muuta ajateltavaa, mitä hänen läsnäolonsa olisi tuskin edesauttanut. Arvostin hänen uhraustaan.

Illanviettopaikaksi oli valittu jytäbaari, jossa tunnetusti lauantai-illan asiakaskunta koostui 16-18-vuotiaista tulevaisuutemme rakentajista. Syynä paikkavalintaan oli muun seurueen teiniaikojen nostalgisointi. Vaikka olin porukan ulkopuolinen ja tunsin vain ystäväni, pääsin silti mainiosti seuraan. Ilokseni havaitsin, että kyseisessä paikassa myytiin myös alkoholitonta olutta! Iloa!

Vaikka baarivalinta vaikutti kaikista huonoimmalta selväpäistä illanviettoa silmällä pitäen, ei illan aikana ahdistanut lain tai tullut kiusausta juopotteluun. Oli perin kivaa! Hyvä seura teki tehtävänsä. En ole koskaan aiemmin riekkunut selväpäisenä kuuteen asti aamulla jatkoilla. Mihin tässä viinaa tarvitaan? Whee! Aamun pimeinä tunteina keskustelimme henkeviä ja taistelimme kahden lupauksen aiheuttamien kiusauksen suuria demoneita vastaan. Kaikki oli kovin terapeuttista ja lystikästä. Asioihin alkaa tulla uutta perspektiiviä.

Kävimme aamulla aterioimassa paikallisessa pizzeriassa herkullisen kalaleikkeen. Aterioinnin lopussa tunsin merkillisen déjà vu -ilmiön. Katsoessani ulos pizzerian ikkunasta minulle tuli tunne, että tämä on tapahtunut ennenkin ja nyt minun kuuluisi tulla surulliseksi. Vastustin ajatusta. En tiedä oliko tämä vain jokin muisto vai alitajunnan mystinen haamu. Merkillistä.

Pohdin eilisen vitutukseni lähdettä. Uskoin löytäneeni sen. Ymmärsin, etten tunne alakuloa kaiken päättymisestä. Tunnen alakuloa siitä millä tavalla kaikki päättyi. Ymmärsin, että tällaisen silmään kusemisen jälkeen suhtautumiseni parisuhteeseen ja luottamukseni toisen uskollisuutta kohtaan on romuuntunut ehkä iäksi. Niin ironista kuin se onkin, tämä romuuntuminen tapahtui suhteessa, jossa olen tuntenut kaikista vähiten mustasukkaisuutta. Tämä seikka ei vähennä vahinkojen määrää lain. Oloni on sama kuin joku olisi murtautunut kotiini - Oma yksityinen maailmani on turmeltu ilman, että olisin itse voinut tehdä asialle mitään. Voimattomuuden ja avuttomuuden tunne tällaisten asioiden edessä ahdistaa. Kaikki tämä voi tapahtua milloin tahansa uudestaan, kunhan vain ulkopuoliset tahot näin päättävät.

En usko pystyväni vakavaan ihmisuhteeseen todella pitkään aikaan. Tuleeko tulevia parisuhteitani varjostamaan vainoharha ja pettämisen pelko? Uskon, että jos ei tietoisesti niin ainakin alitajuisesti. Tulee olemaan vaikea elää, jos puolison meneminen vanhan ystävänkin kanssa kaljalle enteilee kaiken loppumisen vaaraa. Siitä pois oppiminen vie aikaa. Olkoon. Ehkä keskityn jälleen vain kevyempään säätöön. Läheisyyttä kaipaa aina. Se on lääke moneen vaivaan ja se on perin kivaa.

Päivän musiikkivalinta: YUP – Kiusauksien iltapäivä

Päivä 6: Tylsyyttä

2010-08-28T08:08:00.001-07:00

Päivä alkoi siivoilulla. Kämppä oli kuin pommin jäljiltä, joten ajattelin tehdä asialle jotain. Siivoilu kuitenkin tyssäsi siihen tajuamiseen, ettei minulla edelleenkään ole kirjahyllyä, jonne paperit ja kirjat voisi järjestellä. Alkoi vituttamaan. Luovutin. Sovin toverini kanssa, että hän lainannee autoaan jossain vaiheessa, jotta voin käydä hakemassa IKEAsta laadukasta halpakalustetta korjaamaan tämän vakavan hyllypuutteen.

Eilisiltana olin sopinut ostavani luokkakaverini sähkökitaran ja pienen vahvistimen. Kävin sen juuri noutamassa. Vielä pitäisi jaksaa opetella soittamaan. Ö-luokan nuotiokitaristilla on vielä paljon työtä sillä saralla. Lisäksi varasin pyykkivuoron illaksi. Onpahan edes jotain hyödyllistä tekemistä.

Olen nauttinut jo neljä alkoholitonta olutta. Aivan kuin yrittäisin nauttia sitä humalahakuisesti vanhasta tottumuksesta. Tekisi mieli vetää kännit, sillä aika ajoin vituttaa kosolti. Jostain syystä tänään kaikki muut vetää kännejä. Itse en sitä kuitenkaan tee, koska se todennäköisesti vituttaisi vielä enemmän. Ei tästä alkoholittomuudesta vielä kiirettä ole pois. Tulevassa syksyn viikonloppuspektaakkelissa kuitenkin nautin hieman alkoholillista olutta, jos siltä tuntuu.

Jokin vituttaa tänään, mutta en tiedä mikä. Ehkä seuran puute. Ymmärtäväiselle juttuseuralle olisi tarvetta, mutta olkoon. Jauhamalla lie vitutuksen aihekin selviäisi tai ainakin poistuisi. Huomenna sitten... Pitäisi keksiä jotain älykästä tekemistä, mutta mikään ei oikein nappaa. Ehkä siksi tekisi mieli kiskoa viinaa ahdistukseen. Hölömöä.

Päivän musiikkivalinta: Robert Rich – Hidden Refuge

Lisäys: Illan ohjelmisto täydentyi! Iloa!

Päivä 5: Viikonloppu saapuu

2010-08-27T08:27:00.000-07:00

Kouluviikko on ohitse. Päivä oli perin mainio. Tapasin koulun jälkeen M:n jälleen kahvilla. Keskustelimme niitä näitä, mutta myös viime viikkoisesta puhuttiin, mikä itseasiassa oli alunperinkin koko tapaamisen tarkoitus. Varmistin vain, ettei mitään ole jäänyt hampaankoloon. Minulla olisi täysi oikeus olla olematta missään tekemisissä kyseisen ihmisen kanssa, mutta se ei ole järkevää. En vihaa häntä, teostaan huolimatta.

Tämän jälkeen siirryin Kaisaniemeen tapaamaan opiskelijatovereita ja uusia insinöörinalkuja. Kiertelin ympäriinsä jauhamassa ja myymässä merkkejä nauttien alkoholittomasta oluesta. Meininki oli ok. En kuitenkaan viihtynyt kovin kauaa. Meteli oli kovaa ja en ollut perin sosiaalisella tuulella. Alkoi ärsyttämään.

Kotimatkalla pohdin tapaamistani M:n kanssa. Mieleeni tuli taas onko teon toinen osapuoli suorittanut moraalisen velvollisuutensa puolisoaan kohtaan ja kertonut teostaan? Viikonlopun jälkeen olen antanut asian olla, mutta tasaisin väliajoin tämä ajatus pulpahtaa päähäni tuoden mukanaan ärtyneisyyttä. Voiko aloitteen tehnyt osapuoli elää asian kanssa ja teeskennellä kuin mitään ei olisi tapahtunut? Kuinka raskaaksi omatunto käy? Luurankoja kaappiin kolisemaan. En usko, että saan koskaan tietää asian kohtaloa.

Ärsytystä aiheuttaa ajatus, että todennäköisin vastaus alun kysymykseen on "ei". Se on statistisesti todennäköinen, sillä kusipäitä on yllättävän kosolti. Joku voisi pitää minunkin toimintaani kusipäisenä - Se riippunee näkövinkkelistä ja moraalin määrittelystä. Oliko toimintani oikeutettua? Ehkä, ehkä ei. Oliko tapa oikein? Ei. Se oli kostonhimoa, mutta jollain tasolla kuitenkin oikeutettua. Joskaan voiko kosto koskaan olla oikeutettu? Sääliä toisen rikkojan puolison puolesta, kostonhimoa rikkojaa kohtaan. Moraaliton vastaan hyvä tahto. Vaikeita kysymyksiä. Yhtä oikeaa vastausta ei ole. "Ei"-vastaus ärsyttää edelleen. Ehkä totuuden esiin tuleminen kestää kauan ja pulpahtaa pintaan pitkän ajan jälkeen kuin pöhöttynyt vainaja juhannuksen jälkeen. Se sattuu toisen osapuolen puolisoa enemmän. Ajatus tästä tekee minut surulliseksi, mutta asia ei ole minun käsissäni. Ei olisi ensimmäinen parisuhde, jossa eletään valheessa.

Itseäni en tuohon tilanteeseen halua. Arvostin suuresti M:n rohkeutta kertoa asiasta heti. Se oli varmasti vaikeaa. Ehkä tämä on se syy, miksi en häntä pyyhkinyt pois elämästäni tai en vihaa häntä - Enemmänkin päinvastoin, mikä on kaiken tapahtuneen jälkeen joidenkin mielestä paradoksaalista, myös M:n itsensä.

Nyt kaipaan jotain muuta ajateltavaa. Alakulo saapuu. En itkenyt edes kyyneleitä; itkin verta jos itkin.

Päivän musiikkivalinta: Mana Mana – Totuus palaa

Päivä 4: Huumoria pittee olla, kato

2010-08-26T09:18:00.001-07:00

Heräsin aikaisin ennen herätyskellon pirahtelua. Istuuduin koneen ääreen hetkeksi. Yöllä oli puhelimeeni saapunut tekstiviesti, missä aamun askareet peruuntuivat. Vapaata oli peräti 11 asti. Luksusta. Keitin kahveet ja fiilistelin pitkästä aikaa Mana Manaa. Henkisesti epävakaat ihmiset ovat suuria taiteilijoita. Oivan naiivia lyriikkaa. Kornia? Ehkä. Todenmukaista? Perin. Jopa osa hyvinkin itseäni koskettavia. Sisälläni syttyi kipinä.

Syksyn suureen viikonlopputapahtumaan on päästävä soittamaan ja laulamaan Mana Manaa! Jouni Mömmöksi Jouni Mömmön paikalle ilman mömmöjä. Kaverilista käteen ja viestiä eteenpäin. Räime on päivän sana. Osa porukasta on jo kasassa. Kyllä tämä tästä kehittyy!

Koulun jälkeen kävin hyvän ystäväni luona juomassa vihreää orgaanista teetä ja syömässä herkullista kasvisruokaa, jonka valmistaminen kuitenkin epäonnistui täysin, sillä chili ei peittänyt sen makua, kuten oli aprikoitu. Hipin elämä on vauhdikasta. Huumoria piisasi jälleen, kuten hänen kanssaan lähes poikkeuksetta käy. Joidenkin ihmisten kanssa kommunikointi on suunnatonta helppoutta ja synergiaa. Tässä tapauksessa synergia yleensä aiheuttaa kauhua muissa ihmisissä.

Kommunikointi on joskus vaikeaa. Itse olen ollut sulkeutunut ihminen ja olen sitä osittain edelleen. Teini-iän epäsosiaalisuus, juro perhepiiri ja pohjalaiset geenit takasivat, että ongelmia oli horisontissa. Siihen meni 20 vuotta. Sanomattomat asiat ja isäni vakava sairaus tulivat liian raskaiksi kantaa ja paatti alkoi kaatumaan. Tulin valinnan eteen: Joko minä tai sanat. Maaliviivalla valitsin sanat. Se oli käännekohta elämässäni. Ikävien asioiden pyörittely omassa päässään on myrkkyä. Luontaisen itsekäs "kyllä minä itse selviän"-meininki. Joskus pelkkä puhuminen jollekin riittää ilman sen syvempää kommunikointia tai ajatustenvaihtoa. Olisi hölmöä sanoa puhumisen olevan ratkaisu kaikkeen, mutta se on usein ratkaiseva alku. Lääkkeestä ei ole hyötyä, jos lääkepurkin kansi pysyy kiinni. Pillerien rapinan kuuntelulla ei tunnetusti ole merkittäviä parantavia vaikutuksia.

Tästä tajuamisesta alkoi kehitys, mikä kulminoitui neljän vuoden kuluttua. Olin eri ihminen. Kasvoin näinä neljänä vuotena henkisesti enemmän kuin edellisinä 20 vuotena yhteensä. Opin puhumaan asioista, arvostamaan itseäni ja maailmaa. Tajusin myös asioita ihmisesta. Tajusin maailman realiteetit. Joku voisi kutsua sitä kyynisyydeksi, mutta se on virheellinen arvio. Olen kohdannut edelleen monia huolia ja suruja, joissa puhumattomuus on ollut keskeisessä asemassa. Tämä oli osaltaan läsnä myös viime viikon tapahtumiin. Puhuminen ei ole myöhäistä, kun vahinko on jo tapahtunut. Se ei vahinkoa poista tai paikkaa, mutta ennaltaehkäisee toistumisen.

Päivän musiikkivalinta: Mana Mana – Ketä sä rakastat

P.s. Ensimmäinen päivä ilman kunnon vitutusta. Ilta on nuori...

Päivä 3 part II: Sattumanvaraisuutta

2010-08-25T14:47:00.000-07:00

Aiemmin päivällä vallinnut ahdistus kääntyi vihan kautta iloksi, kun matkustin toverini luo soittelemaan. Homma toimii paremmin kuin osasin odottaakaan! Lähestulkoon jokainen biisi saatiin jollain tavalla käyntiin ja räimintä oli hupia. Ensi viikon lauantaina sitten pidempi setti ja homma jollain tavalla esityskuntoon.

Join soittelun aikana kolme olutta. Alkoholittomia Nikolai Lagereita. Perhana! Nehän ovat hyviä! Niitä pitää ostaa jatkossa lisää. Niissä yhdistyy oluen tärkeimmät ominaisuudet: Maku, kusihädän generointi ja röyhtäily. Hieno keksintö! Soitteluillasta lähdettyäni tuli toisen kaverini kanssa naureskeltuakin kosolti pitkästä aikaa. Kuivan huumorin tuottaminen on positiivinen merkki. Terapeuttista täysin.

Bussissa haalareissani istuskellessani ja viimeistä oluttani hörppien kävi "jees" mielessäni hetkellisesti. Matkalla tekstiviesti muistutti minua viime viikosta. En antanut sen häiritä. Pian saavuin bilepaikalle. Jonot olivat valtaisat, mutta onneksi jonon pystyi ohittamaan. Tilasin kokiksen. En viitsinyt kysellä alkoholittoman oluen perään, sillä tein olettamuksen, että se olisi turhaa.

Pian tupa alkoi täyttyä vauhdilla. Vanhoja tuttuja rupesi ilmaantumaan ja oli varsin piristävää nähdä kesän jälkeen. Alkoholittomuuteni jäi ilmeisesti perin näkymättömäksi, sillä minun epäiltiin useaan otteeseen olevan humaltuneena. Merkillistä. Muutaman kerran tuli illan keskusteluissa esiin alkoholittomuuteni ja siitä seurasi yleensä ihmetys. Vain yksi "Et ole tosissasi"-kommentti. Tämä oli huomattavasti vähemmän kuin osasin odottaa ja se oli ehkä vallan hyvä niin.

Kaiken kaikkiaan bileissä oli jopa ihan viihtyisää. Loppuillasta alkoi väenpaljous olemaan liiallista. Onhan se mukavaa, että on bileissä porukkaa, mutta hapen loppuminen on jo merkki rajan ylittymisestä. Kanssajuhlijat olivat jopa vallan leppoisaa seuraa, lukuun ottamatta paria hieman väkevämmin humaltunutta juhlijaa, jotka onnistuivat käyttäytymään jopa hieman uhkaavasti. En arvostanut. Lisäksi yksi erehdyksessä tapahtunut ihmettely tyttöystäväni sijainnista toi haasteita, mutta oli helposti sivuutettavissa.

Puolen yön aikaan lähdin kotia kohti. Ensimmäisen kerran poistuin baarista huomattavasti varakkaampana. En tiedä oliko kiitos alkoholittomuuden vai hyvän haalarimerkkikaupankäynnin. Sijoitus palaa vähitellen takaisin tilille.

Kotimatkalla bussissa olin hetken surullinen ja äkäinen. Kuitenkin istuskellessani pohdin, että kyllähän tuolla tapasi jälleen mukavia tyttöjä, mistä tuli mieleeni toverilleni esittämä teesi, että akat on vain naisten osajoukko. Jalostin bussin pimeydessä ajatusta:

"Mies ei ole mänty, vaikka nainen sientä muistuttaa", laulaa Kuha.-yhtye. Naiset ovat kuin sienet. Joukossa on muutamia herkullisia, joitakin hyviä ja jonkin verran kelvollisia. Valitettavasti suurin osa sienistä on myrkyllisiä. Osan myrkyllisistä sienistä saa herkullisiksi käsittelemällä ne ensin oikein. Jotkut saavat joistain myrkyllisistä sienistä jännittäviä kokemuksia ja tunnetiloja. Enemmistö, se loputon paljous, muista myrkyllisistä sienistä aiheuttavat vain pahaa oloa, päänsärkyä, kipua, myrkytystiloja ja kuolemaa. Kuten sienten niin myös naisten kanssa kannattaa olla tarkkana. Älä kajoa akkoihin. Opi tuntemaan sienet.

Yön musiikkivalinta: Kuha. – Opi Tuntemaan Sienet

Päivä 3: Ensimmäiset koitokset

2010-08-25T03:10:00.000-07:00

Eilinen alkoi ristiriitaisesti. Välillä oli ok fiilis ja välillä vitutti ankarasti. Aidosti huonosta huumorista valmistettu vuoristorata. Meininki heittelehti tunnin välein, ehkä nopeamminkin. Oman mausteensa asiaan antoi toimiston kehno tulostin, jonka kanssa taistellessa lensi yksi jos toinenkin ärräpää. Tekisivät kunnon ajureita, saatana.

Eilen oli loppuillasta raittiuden ensimmäinen tulikaste. Sidosryhmätapaaminen, missä ilmaista alkoholia oli jälleen tarjolla. Kieltäytymiseni aiheutti aluksi kummastusta, mutta yksi kieltäytyminen riitti. Arvostin. Tapahtuma oli luonteeltaan virallisempi, joten varsinaista ryyppäjäistunnelmaa ja humalahakuisuutta ei ollut. Tilaisuus oli jopa ihan mukava ja ruoka oli uskomattoman maukasta. Söin ensimmäisen kerran kunnolla vuorokausiin. Asioitakin sain siinä ohessa hoidettua. Voitokasta siis. Illalla oli nukkumaan mennessä hyvä olo.

Tänään herätessä on pääpaino ollut vitutuksella. Viisi minuuttia oli ok meiniki, mutta sitä ei oikein voi laskea. Menee pyöristysvirheiden piikkiin. Oma kämppäni risoo kosolti. Kämppis mölyää keittiössä ja paistaa taas sipulia niin, että silmiä kirvelee, saatana. Lisäksi risomista on generoinut oma välinpitämättömyyteni kaikkia kohtaan. Vanha kunnon misantropia iskee päälle. Kaikki on turhaa, voisi olla osuva päivän teema. Olo on levoton. Kohta pääsee pois.

Illalla menen kaverin luo soittelemaan tarkoituksenani pitää hauskaa. Se tulee onnistumaan, sen tiedän. Irtaantuminen omista ajatuksistaan on hyvästä ja tuottaa viljalti kivaa meininkiä. Tämän jälkeen kohtaan toisen haasteen, kun käyn hetken edustamassa syyskauden avaavissa opiskelijabileissä. Odotettavissa lähes tuhat humaltunutta opiskelijaa ja kovaa melua. Tarkoituksenani ei ole viipyä kauaa.

Olen tänään ollut kylmä ihmisiä kohtaan. Toivon, ettei se aiheuta muutoksia muiden asenteissa. Ohimenevää kaikki lie.

Päivän kappalevalinta: Type O Negative – We Hate Everyone

Alku

2010-08-25T02:48:00.000-07:00

Maanantaina 23. elokuuta tein päätöksen ottaa nollalinjan alkoholiin. Tämä päätös oli seurausta edellisellä viikolla tapahtuneesta sieluani risoneesta ja mielenterveyttäni vahingoittaneesta episodista. Synkeän syksyn saapuminen mursi iloisen kesän ja mieleni.

Tajusin vanhan ystäväni, alakulon, palanneen elämääni. Aiemmista kokemuksistani olen sen oppinut, että alkoholi on tämän tason ongelman kanssa kohtalokas yhdistelmä. Vanhoja virheitä ei kannata toistaa. Siinä leikkii hengellään.

Päätin kirjoitaa raitistelun seurauksista ja siitä, miltä alkoholipainotteinen opiskelijaelämä ja muu sosiaalinen elämä näyttää raittiuden silmin.

Olen ollut aiemmin noin vuoden nollalinjalla. Tuolloin elämäntilanteeni oli eri. Toveripiirini oli pieni. Suurin ahdistus kumpusi kotoani; tai enemmänkin sieltä missä tuolloin asuin. Olen ollut henkisesti koditon jo seitsemän vuotta. Kodin tunnistaa siitä, että sinne on aina, tai ainkin useimmiten, kiva tulla. Keskeisin kärsimykseni tuolloin raitistelussa oli humaltuineiden ihmisten raadollinen ääliömäisyys ja rasittavuus - Tuo asia, joka ei itse meiningissä mukana olevalle näy. "If you can't win them, join them", sanoo kuningas alkoholi.

Tällä kertaa tilanne on toinen. Kaveripiirini on laaja. Sekä opiskelijapiireissä että muualla alkoholi on keskeisessä asemassa. Lisäksi alkoholi oli keskeisessä osassa viime viikon tapahtumiin, jotka muuttivat kaiken pahemmaksi. Tulen törmäämään useaan kertaan tilanteisiin, joissa juodaan humalahakuisesti ja juominen on mahdollisesti myös ilmaista.

Voitanko vai loikkaanko?

Viikonlopun kappalevalinta: Type O Negative – Kill You Tonight