Viikonlopun jäljiltä on tankki tyhjä. Hetkellinen etappi raittiuden tiellä on tarkoituksellisesti katkaistu. Torstain ekstempore seikkailu Helsingin yössä ja viikonlopun matka Itä-Suomen korpeen olivat perin viihdyttäviä. Hillittömiä humalatiloja ei koettu ja meininki oli muutenkin perin jees. Jopa suuria ilon hetkiä sai kokea - Olihan kyseinen tapahtuma vuoden yksi odotetuimmista.
Nyt fiilis on taas vallan toisenlainen. Vitutus ja ahdistus vaivaa - Liekö kyseessä alkoholihuuruisen viikonlopun jälkimainingit vai arkeen paluun kakkamaisuus. Ehkä kumpaakin. Voi taas jättää kännäämisen määrittelemättömäksi ajaksi. Lisäksi onnistuin sairastumaan viikonlopun jäljiltä.
Hetkittäin tulee mieleeni tarve täydellisestä elämänmuutoksesta. Tähän onneksi tulee yksi askel, kun jättäydyn pois vuoden vaihteessa kaikista luottamustoimista, mitä vuosien varrella on käsiini kertynyt. Enää ei vain huvita puuhastella kokouksissa. Ne hommat on nähty. Teen tilaa uusille ja innokkaille toimijoille.
Ihmisellä on luontainen pyrkimys turvalliseen ja stabiiliin elämäntilanteeseen. Selviytymisvaisto. Ilmeisesti oma alitajuntani on todennut, että vallitsevasta elämäntilanteesta kuuluu siirtyä pois nopeasti yleisen hyvinvoinnin nimissä. Ehkä näin. Misantropia kalvaa jälleen ajoittain. Tekisi mieli suorittaa suuri resetti, missä joutava paska nollattaisiin. Muuttaisi vaikka maisemaa täysin sattumanvaraisesti. Mitäpä täälläkään pyörimään ja vittuilemaan ihmisille. Kunhan valmistuisi ensin. Kehnointa on, ettei muistoja saada resettiin mukaan.
Äsh. Ehkä huominen illanvietto tovereiden kera avustaa jälleen.
Päivän musiikkivalinta: Meshuggah – Combustion
tiistai, 21. syyskuuta 2010
maanantai, 13. syyskuuta 2010
Päivä 22: Quo vadis?
Kolme viikkoa alkoholittomuuden kiehtovaa maailmaa takana. Fiilis on mitä mainioin, kiitos onnistuneen viikonlopun. Lauantaina vietin ystäväni luona tyhjän nauramisen riemujuhlaa. Blatanttia järjettömyyttä, hölmöilyä ja uskomatonta huumoria. Olen mm. iloinen siitä, että ihmisellä on kintut, joilla voi kauhoa mänemään. Tätä innovaatiota esitellessäni ystäväni kysyi "minne menet?".
"Quo vadis?". Alan hahmottamaan minne olen menossa kinttujeni kera. Ahdistus on poissa. Taikaa. Hommat ovat alkaneet rullaamaan ja syksy on ollut täynnä pelkkää onnistumista. Kalenteri on jälleen kerran täynnä, jolloin joutavaan märehtimiseen ei muutenkaan liikene aikaa. Hommat haltuun ja huumoria peliin.
Eilen kouluhommien jälkeen päädyin jälleen karaokeen raitistelemaan. Uskomaton show. Hupia oli riittämiin ja ystävän piristäminen toi lisää hyvää fiilistä. Legenda siitä, että karaokessa pitäisi olla ihan totaalisen seis, on humpuukia. Mukavampi röytää selvempänä. Ehkä seuraavan kerran nautin yhden tai kaksi olutta, mutta ei enempää.
Ilokseni ja kauhukseni olen havainnut, että on enää muutama päivä vuoden mainioimpaan viikonloppuun. Monta toveria tulee tavattua kuukausien tauon jälkeen! Legendaarisuutta luvassa. Tapahtumassa esitettävät biisit alkaa olemaan hallussa. Vielä pitäisi käsikirjoitus vääntää teatterispektaakkelia varten. Olen päättänyt riipaista viikonloppuna kevyet tumut ihan vain saavuttaakseni boogien.
Jännityksellä jäämme odottamaan tulevaa seikkailua. Mitä taas ihmiselämän vastoinkäymisiin ja ihmissuhdekuraan tulee, niin "Nothing lasts, but nothing is lost. Everything is changing into something else".
Päivän musiikkivalinta: Shpongle – ...But Nothing Is Lost
"Quo vadis?". Alan hahmottamaan minne olen menossa kinttujeni kera. Ahdistus on poissa. Taikaa. Hommat ovat alkaneet rullaamaan ja syksy on ollut täynnä pelkkää onnistumista. Kalenteri on jälleen kerran täynnä, jolloin joutavaan märehtimiseen ei muutenkaan liikene aikaa. Hommat haltuun ja huumoria peliin.
Eilen kouluhommien jälkeen päädyin jälleen karaokeen raitistelemaan. Uskomaton show. Hupia oli riittämiin ja ystävän piristäminen toi lisää hyvää fiilistä. Legenda siitä, että karaokessa pitäisi olla ihan totaalisen seis, on humpuukia. Mukavampi röytää selvempänä. Ehkä seuraavan kerran nautin yhden tai kaksi olutta, mutta ei enempää.
Ilokseni ja kauhukseni olen havainnut, että on enää muutama päivä vuoden mainioimpaan viikonloppuun. Monta toveria tulee tavattua kuukausien tauon jälkeen! Legendaarisuutta luvassa. Tapahtumassa esitettävät biisit alkaa olemaan hallussa. Vielä pitäisi käsikirjoitus vääntää teatterispektaakkelia varten. Olen päättänyt riipaista viikonloppuna kevyet tumut ihan vain saavuttaakseni boogien.
Jännityksellä jäämme odottamaan tulevaa seikkailua. Mitä taas ihmiselämän vastoinkäymisiin ja ihmissuhdekuraan tulee, niin "Nothing lasts, but nothing is lost. Everything is changing into something else".
Päivän musiikkivalinta: Shpongle – ...But Nothing Is Lost
tiistai, 7. syyskuuta 2010
Päivä 15: Luottamuspulaa
Viikonloppuna oli vaikeuksia saada aikaiseksi yhtään mitään. Niinpä viikon vallinnut rento fiilis kaikkosi ja vitutus teki paluun kera ahdistuksen, vihan ja rauhattomuuden. Toimettomuus on pahaa myrkkyä. Viikonloppu oli lähes rektumista. Sentään lauantaina sain tuotettua ensimmäisen kitarointikappaleeni. Taimini on köyhä, koska sähkökitaran parissa viettämäni aika voidaan mitata muutamissa tunneissa. Musiikki on kirjoittamisen ja puhumisen lisäksi hyvä tapa purkaa patoutumia.
Maanantain saapuessa aamu toi mukanaan pään tukkoisuuden. Flunssa teki lie tuloaan. Ahkeralla lääkinnällä se kuitenkin meni perin nopeaan ohi. Mitä lie hämäystä. Uskaltauduin illemmalla kaupungille ystäväni kanssa hankkimaan tarvikkeita järjettömään askarteluprojektiin. Debiiliyden voima on uskomaton. Ilta meni tyhjän nauramisen kourissa. Illemmalla käväisimme tarkastelemassa toisen ystäväni keikkaa, mistä siirryimme karaoken kiehtovaan maailmaan. Ensimmäisen kerran eläessäni lauloin selväpäisenä karaokea ja se oli helkkarin hauskaa. Ilta oli onnistunut. Flunssasta ei ole tietoakaan.
Tänään tiistaina hoidin päivän yhdistyshommia ja loppupäivän vietin ystäväni seurassa askarteluprojektin parissa. Produktiivinen päivä kulminoitui vaatetushankkeen riemuvoittoon. Tyhjän nauraminen oli jälleen vahvasti läsnä ja fiilis oli mitä mainioin! Tuskin maltan odottaa lauantain progressiivista saunailtaa ja sen mukanaan tuomaa hegemoniaa, sielunravintoa ja synteesejä.
Vallitsevassa henkisessä tilassani ystävät ovat nousseet arvoon korvaamattomaan. Heidän avullaan omat synkeät ajatukseni väistyvät. Taas esiin nousee kysymys, että onko se vain keino peittää kyteviä käsittelemättömiä ongelmia? Asioiden analyyttinen pohdinta viittaa siihen, että asia todennäköisesti on näin. En anna sen häiritä.
Kotimatkallani pohdin jälleen oman tilani kehittymistä. Vitutuksen aiheeksi kulminoitui tajuaminen omasta henkilökohtaisesta luottamuspulasta muihin ihmisiin. Tällä hetkellä luotan vain ystäviini. He mahtuvat yhden käden sormiin. Muihin en osaa enää suhtautua kuten ennen, mikä on jollain tavalla hölmöä. Pyrin välttämään "turhia" sosiaalisia kontakteja. Ajatus ihmisten arvottomuudesta pilkistää jälleen. Jos en voi luottaa ihmiseen, mikä tällöin on tämän ihmisen arvo? Se on riskisijoitus. Tällä hetkellä en jaksa riskisijoitella. Se on liian raskasta. Odottelen, että riskisijoituksista tulee riskittömämpiä.
Joidenkin ihmisten välinpitämättömyys ottaa päähän. "Asioita tulee ja asioita menee. Se mikä on mennyttä, on mennyttä. Vain historia on tärkeää", on yksi synteesini. Käsitys siitä, mitkä asiat tulee sivuuttaa joutavina ja mitkä asiat ovat tärkeydessään henkilökohtaisella tasolla historiallisia. Vitutusta generoi se, että omalla kohdallani historialokero on saanut täytettä. Muilta se on tuntunut pudonneen menneiden pinoon - tai sitten historialokeron pohjalle kummittelemaan; sekin on mahdollista. Jälkiviisasteluajatukset ahdistaa. Kuten maailmankin historiassa, myös omassa henkilökohtaisessa historiassa on niin negatiivisia kuin positiivisiakin tapahtumia. Näiden avulla muotoutuu käsitys nykyisyydestä; tässä tapauksessa minuus. Se elää alati.
Nyt tarvitaan historialokeroon jotain muuta kuin paskaa. Akkoja sinne ei vähään aikaan mene. Keskityn vihaamaan akkoja. Tänään ilahdutti suuresti keskustelupalstalla esitetty teesi "Itsehän kosken naisia vain lyömistarkoituksessa!". Akkavihahuumori on parasta. Hymyillen tsupautan tumman holittoman oluen.
Päivän musiikkivalinta: Cheap Trick – Mighty Wings
Maanantain saapuessa aamu toi mukanaan pään tukkoisuuden. Flunssa teki lie tuloaan. Ahkeralla lääkinnällä se kuitenkin meni perin nopeaan ohi. Mitä lie hämäystä. Uskaltauduin illemmalla kaupungille ystäväni kanssa hankkimaan tarvikkeita järjettömään askarteluprojektiin. Debiiliyden voima on uskomaton. Ilta meni tyhjän nauramisen kourissa. Illemmalla käväisimme tarkastelemassa toisen ystäväni keikkaa, mistä siirryimme karaoken kiehtovaan maailmaan. Ensimmäisen kerran eläessäni lauloin selväpäisenä karaokea ja se oli helkkarin hauskaa. Ilta oli onnistunut. Flunssasta ei ole tietoakaan.
Tänään tiistaina hoidin päivän yhdistyshommia ja loppupäivän vietin ystäväni seurassa askarteluprojektin parissa. Produktiivinen päivä kulminoitui vaatetushankkeen riemuvoittoon. Tyhjän nauraminen oli jälleen vahvasti läsnä ja fiilis oli mitä mainioin! Tuskin maltan odottaa lauantain progressiivista saunailtaa ja sen mukanaan tuomaa hegemoniaa, sielunravintoa ja synteesejä.
Vallitsevassa henkisessä tilassani ystävät ovat nousseet arvoon korvaamattomaan. Heidän avullaan omat synkeät ajatukseni väistyvät. Taas esiin nousee kysymys, että onko se vain keino peittää kyteviä käsittelemättömiä ongelmia? Asioiden analyyttinen pohdinta viittaa siihen, että asia todennäköisesti on näin. En anna sen häiritä.
Kotimatkallani pohdin jälleen oman tilani kehittymistä. Vitutuksen aiheeksi kulminoitui tajuaminen omasta henkilökohtaisesta luottamuspulasta muihin ihmisiin. Tällä hetkellä luotan vain ystäviini. He mahtuvat yhden käden sormiin. Muihin en osaa enää suhtautua kuten ennen, mikä on jollain tavalla hölmöä. Pyrin välttämään "turhia" sosiaalisia kontakteja. Ajatus ihmisten arvottomuudesta pilkistää jälleen. Jos en voi luottaa ihmiseen, mikä tällöin on tämän ihmisen arvo? Se on riskisijoitus. Tällä hetkellä en jaksa riskisijoitella. Se on liian raskasta. Odottelen, että riskisijoituksista tulee riskittömämpiä.
Joidenkin ihmisten välinpitämättömyys ottaa päähän. "Asioita tulee ja asioita menee. Se mikä on mennyttä, on mennyttä. Vain historia on tärkeää", on yksi synteesini. Käsitys siitä, mitkä asiat tulee sivuuttaa joutavina ja mitkä asiat ovat tärkeydessään henkilökohtaisella tasolla historiallisia. Vitutusta generoi se, että omalla kohdallani historialokero on saanut täytettä. Muilta se on tuntunut pudonneen menneiden pinoon - tai sitten historialokeron pohjalle kummittelemaan; sekin on mahdollista. Jälkiviisasteluajatukset ahdistaa. Kuten maailmankin historiassa, myös omassa henkilökohtaisessa historiassa on niin negatiivisia kuin positiivisiakin tapahtumia. Näiden avulla muotoutuu käsitys nykyisyydestä; tässä tapauksessa minuus. Se elää alati.
Nyt tarvitaan historialokeroon jotain muuta kuin paskaa. Akkoja sinne ei vähään aikaan mene. Keskityn vihaamaan akkoja. Tänään ilahdutti suuresti keskustelupalstalla esitetty teesi "Itsehän kosken naisia vain lyömistarkoituksessa!". Akkavihahuumori on parasta. Hymyillen tsupautan tumman holittoman oluen.
Päivän musiikkivalinta: Cheap Trick – Mighty Wings
lauantai, 4. syyskuuta 2010
Päivä 13: Viikko meni
Edellisestä päivityksestä on jo tovi aikaa. Kiitos koulu- ja yhdistyskiireiden ei ole jäänyt aikaa juurikaan muun miettimiseen. Olen ehkä osittain onnistuneesti hukuttanut vitutustani yhdistystoimintaan. Ei välttämättä maailman fiksuinta, mutta ainakin vitutuksesta olen osittain päässyt eroon. Itse asiassa viikolla on ollut välillä jopa perin mainio fiilis. Pitkästä aikaa koulunkäynti on mielekästä. Enää reilu vuosi...
Eilen olin ottamassa vastaan uusia opiskelijoita rastikierroksen muodossa. Aluksi oli perin hupaisaa, mutta kylmä sää ja näppien välitön jäätyminen latistivat tunnelmaa. Jatkobileissä möykkä oli niin julmaa, että ilman tulppia oli paikassa tuskallista pyöriä. Pinnan alla kuohahteli halu bilettää, mutta fiilis latistui perin. Äsh. No, tulipahan kuitenkin koettua. Illan aikana tuli mieleeni, että nämä ovat juuri sellaiset bileet, mitä ei ole suunniteltu selväpäisille. Koko ilta meni haahuiluksi.
Viikonloppuna piti olla kosolti ohjelmaa. Valitettavasti kaikki ohjelma peruuntui ikävästi. Kirottua. Illalla olisi toverin syntymäpäiväbileet, joissa ehkä käyn pyörähtämässä. Tällä hetkellä taas vituttaa. Heti kun viikon kiireet lakkasivat ja tuli joutoaikaa käsiin, iski svidudus ja ahdistus. Pitäisi yrittää keksiä jotain älykästä tekemistä, ettei mene murheiluksi koko viikonloppu.
Päivän musiikkivalinta: Bloodbath – Mass Strangulation
Eilen olin ottamassa vastaan uusia opiskelijoita rastikierroksen muodossa. Aluksi oli perin hupaisaa, mutta kylmä sää ja näppien välitön jäätyminen latistivat tunnelmaa. Jatkobileissä möykkä oli niin julmaa, että ilman tulppia oli paikassa tuskallista pyöriä. Pinnan alla kuohahteli halu bilettää, mutta fiilis latistui perin. Äsh. No, tulipahan kuitenkin koettua. Illan aikana tuli mieleeni, että nämä ovat juuri sellaiset bileet, mitä ei ole suunniteltu selväpäisille. Koko ilta meni haahuiluksi.
Viikonloppuna piti olla kosolti ohjelmaa. Valitettavasti kaikki ohjelma peruuntui ikävästi. Kirottua. Illalla olisi toverin syntymäpäiväbileet, joissa ehkä käyn pyörähtämässä. Tällä hetkellä taas vituttaa. Heti kun viikon kiireet lakkasivat ja tuli joutoaikaa käsiin, iski svidudus ja ahdistus. Pitäisi yrittää keksiä jotain älykästä tekemistä, ettei mene murheiluksi koko viikonloppu.
Päivän musiikkivalinta: Bloodbath – Mass Strangulation
maanantai, 30. elokuuta 2010
Päivä 8: Hämmentävää hyväntuulisuutta
Merkillistä. Koko päivä on ollut perin normaali. Koulupäivän jälkeen pyörin toimistolla tovin ja ei pänninyt hetkeäkään. Toimistolta päästyäni ennätin vielä katsomaan ystäväni musiikkiesitystä helsinkiläiseen ravintolaan. Merkitään lokikirjaan ensimmäinen tasainen päivä. Perin ilahduttavaa! Ehkä terapeuttinen viikonloppu avustaa? Ken tietää. Tarkkaillaan kuohuuko pinnan alla. Nyt siirryn untenmaille!
Päivän musiikkivalinta: Type O Negative – September Sun
Päivän musiikkivalinta: Type O Negative – September Sun
sunnuntai, 29. elokuuta 2010
Päivä 7: Hädässä ystävä tunnetaan
Unohdin Nikolai-olueni pakkaseen. Kirottua. Nyt ne ovat jäässä.
Eilen oli ilta uhkaavasti kääntymässä katastrofiksi, kunnes sain ystävältäni kutsun lähteä illanviettoon. Päivä oli pelastettu! Myöhemmin myös M sai kutsun samaiseen illanviettoon, mutta kieltäytyi hyvää hyvyyttään. Hänen läsnäolonsa ei ehkä olisi iltaa pilannut, mutta tunnelma olisi voinut olla toinen. Halusin muuta ajateltavaa, mitä hänen läsnäolonsa olisi tuskin edesauttanut. Arvostin hänen uhraustaan.
Illanviettopaikaksi oli valittu jytäbaari, jossa tunnetusti lauantai-illan asiakaskunta koostui 16-18-vuotiaista tulevaisuutemme rakentajista. Syynä paikkavalintaan oli muun seurueen teiniaikojen nostalgisointi. Vaikka olin porukan ulkopuolinen ja tunsin vain ystäväni, pääsin silti mainiosti seuraan. Ilokseni havaitsin, että kyseisessä paikassa myytiin myös alkoholitonta olutta! Iloa!
Vaikka baarivalinta vaikutti kaikista huonoimmalta selväpäistä illanviettoa silmällä pitäen, ei illan aikana ahdistanut lain tai tullut kiusausta juopotteluun. Oli perin kivaa! Hyvä seura teki tehtävänsä. En ole koskaan aiemmin riekkunut selväpäisenä kuuteen asti aamulla jatkoilla. Mihin tässä viinaa tarvitaan? Whee! Aamun pimeinä tunteina keskustelimme henkeviä ja taistelimme kahden lupauksen aiheuttamien kiusauksen suuria demoneita vastaan. Kaikki oli kovin terapeuttista ja lystikästä. Asioihin alkaa tulla uutta perspektiiviä.
Kävimme aamulla aterioimassa paikallisessa pizzeriassa herkullisen kalaleikkeen. Aterioinnin lopussa tunsin merkillisen déjà vu -ilmiön. Katsoessani ulos pizzerian ikkunasta minulle tuli tunne, että tämä on tapahtunut ennenkin ja nyt minun kuuluisi tulla surulliseksi. Vastustin ajatusta. En tiedä oliko tämä vain jokin muisto vai alitajunnan mystinen haamu. Merkillistä.
Pohdin eilisen vitutukseni lähdettä. Uskoin löytäneeni sen. Ymmärsin, etten tunne alakuloa kaiken päättymisestä. Tunnen alakuloa siitä millä tavalla kaikki päättyi. Ymmärsin, että tällaisen silmään kusemisen jälkeen suhtautumiseni parisuhteeseen ja luottamukseni toisen uskollisuutta kohtaan on romuuntunut ehkä iäksi. Niin ironista kuin se onkin, tämä romuuntuminen tapahtui suhteessa, jossa olen tuntenut kaikista vähiten mustasukkaisuutta. Tämä seikka ei vähennä vahinkojen määrää lain. Oloni on sama kuin joku olisi murtautunut kotiini - Oma yksityinen maailmani on turmeltu ilman, että olisin itse voinut tehdä asialle mitään. Voimattomuuden ja avuttomuuden tunne tällaisten asioiden edessä ahdistaa. Kaikki tämä voi tapahtua milloin tahansa uudestaan, kunhan vain ulkopuoliset tahot näin päättävät.
En usko pystyväni vakavaan ihmisuhteeseen todella pitkään aikaan. Tuleeko tulevia parisuhteitani varjostamaan vainoharha ja pettämisen pelko? Uskon, että jos ei tietoisesti niin ainakin alitajuisesti. Tulee olemaan vaikea elää, jos puolison meneminen vanhan ystävänkin kanssa kaljalle enteilee kaiken loppumisen vaaraa. Siitä pois oppiminen vie aikaa. Olkoon. Ehkä keskityn jälleen vain kevyempään säätöön. Läheisyyttä kaipaa aina. Se on lääke moneen vaivaan ja se on perin kivaa.
Päivän musiikkivalinta: YUP – Kiusauksien iltapäivä
Eilen oli ilta uhkaavasti kääntymässä katastrofiksi, kunnes sain ystävältäni kutsun lähteä illanviettoon. Päivä oli pelastettu! Myöhemmin myös M sai kutsun samaiseen illanviettoon, mutta kieltäytyi hyvää hyvyyttään. Hänen läsnäolonsa ei ehkä olisi iltaa pilannut, mutta tunnelma olisi voinut olla toinen. Halusin muuta ajateltavaa, mitä hänen läsnäolonsa olisi tuskin edesauttanut. Arvostin hänen uhraustaan.
Illanviettopaikaksi oli valittu jytäbaari, jossa tunnetusti lauantai-illan asiakaskunta koostui 16-18-vuotiaista tulevaisuutemme rakentajista. Syynä paikkavalintaan oli muun seurueen teiniaikojen nostalgisointi. Vaikka olin porukan ulkopuolinen ja tunsin vain ystäväni, pääsin silti mainiosti seuraan. Ilokseni havaitsin, että kyseisessä paikassa myytiin myös alkoholitonta olutta! Iloa!
Vaikka baarivalinta vaikutti kaikista huonoimmalta selväpäistä illanviettoa silmällä pitäen, ei illan aikana ahdistanut lain tai tullut kiusausta juopotteluun. Oli perin kivaa! Hyvä seura teki tehtävänsä. En ole koskaan aiemmin riekkunut selväpäisenä kuuteen asti aamulla jatkoilla. Mihin tässä viinaa tarvitaan? Whee! Aamun pimeinä tunteina keskustelimme henkeviä ja taistelimme kahden lupauksen aiheuttamien kiusauksen suuria demoneita vastaan. Kaikki oli kovin terapeuttista ja lystikästä. Asioihin alkaa tulla uutta perspektiiviä.
Kävimme aamulla aterioimassa paikallisessa pizzeriassa herkullisen kalaleikkeen. Aterioinnin lopussa tunsin merkillisen déjà vu -ilmiön. Katsoessani ulos pizzerian ikkunasta minulle tuli tunne, että tämä on tapahtunut ennenkin ja nyt minun kuuluisi tulla surulliseksi. Vastustin ajatusta. En tiedä oliko tämä vain jokin muisto vai alitajunnan mystinen haamu. Merkillistä.
Pohdin eilisen vitutukseni lähdettä. Uskoin löytäneeni sen. Ymmärsin, etten tunne alakuloa kaiken päättymisestä. Tunnen alakuloa siitä millä tavalla kaikki päättyi. Ymmärsin, että tällaisen silmään kusemisen jälkeen suhtautumiseni parisuhteeseen ja luottamukseni toisen uskollisuutta kohtaan on romuuntunut ehkä iäksi. Niin ironista kuin se onkin, tämä romuuntuminen tapahtui suhteessa, jossa olen tuntenut kaikista vähiten mustasukkaisuutta. Tämä seikka ei vähennä vahinkojen määrää lain. Oloni on sama kuin joku olisi murtautunut kotiini - Oma yksityinen maailmani on turmeltu ilman, että olisin itse voinut tehdä asialle mitään. Voimattomuuden ja avuttomuuden tunne tällaisten asioiden edessä ahdistaa. Kaikki tämä voi tapahtua milloin tahansa uudestaan, kunhan vain ulkopuoliset tahot näin päättävät.
En usko pystyväni vakavaan ihmisuhteeseen todella pitkään aikaan. Tuleeko tulevia parisuhteitani varjostamaan vainoharha ja pettämisen pelko? Uskon, että jos ei tietoisesti niin ainakin alitajuisesti. Tulee olemaan vaikea elää, jos puolison meneminen vanhan ystävänkin kanssa kaljalle enteilee kaiken loppumisen vaaraa. Siitä pois oppiminen vie aikaa. Olkoon. Ehkä keskityn jälleen vain kevyempään säätöön. Läheisyyttä kaipaa aina. Se on lääke moneen vaivaan ja se on perin kivaa.
Päivän musiikkivalinta: YUP – Kiusauksien iltapäivä
lauantai, 28. elokuuta 2010
Päivä 6: Tylsyyttä
Päivä alkoi siivoilulla. Kämppä oli kuin pommin jäljiltä, joten ajattelin tehdä asialle jotain. Siivoilu kuitenkin tyssäsi siihen tajuamiseen, ettei minulla edelleenkään ole kirjahyllyä, jonne paperit ja kirjat voisi järjestellä. Alkoi vituttamaan. Luovutin. Sovin toverini kanssa, että hän lainannee autoaan jossain vaiheessa, jotta voin käydä hakemassa IKEAsta laadukasta halpakalustetta korjaamaan tämän vakavan hyllypuutteen.
Eilisiltana olin sopinut ostavani luokkakaverini sähkökitaran ja pienen vahvistimen. Kävin sen juuri noutamassa. Vielä pitäisi jaksaa opetella soittamaan. Ö-luokan nuotiokitaristilla on vielä paljon työtä sillä saralla. Lisäksi varasin pyykkivuoron illaksi. Onpahan edes jotain hyödyllistä tekemistä.
Olen nauttinut jo neljä alkoholitonta olutta. Aivan kuin yrittäisin nauttia sitä humalahakuisesti vanhasta tottumuksesta. Tekisi mieli vetää kännit, sillä aika ajoin vituttaa kosolti. Jostain syystä tänään kaikki muut vetää kännejä. Itse en sitä kuitenkaan tee, koska se todennäköisesti vituttaisi vielä enemmän. Ei tästä alkoholittomuudesta vielä kiirettä ole pois. Tulevassa syksyn viikonloppuspektaakkelissa kuitenkin nautin hieman alkoholillista olutta, jos siltä tuntuu.
Jokin vituttaa tänään, mutta en tiedä mikä. Ehkä seuran puute. Ymmärtäväiselle juttuseuralle olisi tarvetta, mutta olkoon. Jauhamalla lie vitutuksen aihekin selviäisi tai ainakin poistuisi. Huomenna sitten... Pitäisi keksiä jotain älykästä tekemistä, mutta mikään ei oikein nappaa. Ehkä siksi tekisi mieli kiskoa viinaa ahdistukseen. Hölömöä.
Päivän musiikkivalinta: Robert Rich – Hidden Refuge
Lisäys: Illan ohjelmisto täydentyi! Iloa!
Eilisiltana olin sopinut ostavani luokkakaverini sähkökitaran ja pienen vahvistimen. Kävin sen juuri noutamassa. Vielä pitäisi jaksaa opetella soittamaan. Ö-luokan nuotiokitaristilla on vielä paljon työtä sillä saralla. Lisäksi varasin pyykkivuoron illaksi. Onpahan edes jotain hyödyllistä tekemistä.
Olen nauttinut jo neljä alkoholitonta olutta. Aivan kuin yrittäisin nauttia sitä humalahakuisesti vanhasta tottumuksesta. Tekisi mieli vetää kännit, sillä aika ajoin vituttaa kosolti. Jostain syystä tänään kaikki muut vetää kännejä. Itse en sitä kuitenkaan tee, koska se todennäköisesti vituttaisi vielä enemmän. Ei tästä alkoholittomuudesta vielä kiirettä ole pois. Tulevassa syksyn viikonloppuspektaakkelissa kuitenkin nautin hieman alkoholillista olutta, jos siltä tuntuu.
Jokin vituttaa tänään, mutta en tiedä mikä. Ehkä seuran puute. Ymmärtäväiselle juttuseuralle olisi tarvetta, mutta olkoon. Jauhamalla lie vitutuksen aihekin selviäisi tai ainakin poistuisi. Huomenna sitten... Pitäisi keksiä jotain älykästä tekemistä, mutta mikään ei oikein nappaa. Ehkä siksi tekisi mieli kiskoa viinaa ahdistukseen. Hölömöä.
Päivän musiikkivalinta: Robert Rich – Hidden Refuge
Lisäys: Illan ohjelmisto täydentyi! Iloa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)